Lenkkareita ja tanssikenkiä

Ilma on ollut kuin morsian viimeiset pari viikkoa... Lenkkarit ovat siinä pisteessä että uusia pitää alkaa tilamaan. Start Fitnessistä tietysti. Lähtölaskenta Spring cupiin on alkanut ja TJ-luku näyttää tällä hetkellä kahtatoista. Lentoliput tilattu, majoitus hommattu, auto vuokrattu ja motellikortti hommattu. Emme pääse majoittumaan paikalliseen motelliin ellemme omista motellikorttia, jonka hinta vuoden ajalle oli 12e. Turhaako? En tiedä, mutta näin uskon. Juoksukunto tuntuu tällä hetkellä melko hyvältä ja 5000m hallitulos näytti aikaa 16.43... parrannettavaa on, mutta edelleen vertaan viime vuosiin, jolloin juoksukunto on löytynyt vasta 10Milan aikoihin, jos silloinkaan. Askel askeleelta kehitän juoksukuntoani kohti kevään ja kesän koitoksia ja Spring cup tulee olemaan oiva mittari niin itselle kuin seurakavereille. Ponnen värit vahvistuvat, kun ensimmäinen startti sini-kelta-vihreissä odottaa parin viikon päässä.
Sitä ennen kuitenkin vietämme koulullamme Sarkajuhlaa 18.-19.3 kadettiveljien ja aveccien kanssa. Illallispöytä ja tanssiaiset odottavat ja minä odotan, että pääsen kuluttamaan tanssikenkien pohjia ihanan naisystäväni kanssa. Itsehän olen se tönkköjalka, joka on miltei vietävänä tanssiessani Minnan kanssa, joka omaa melkoisen tasokkaan kilpatanssi taustan. Tässäkin lajissa pyrin kuitenkin kehittymään parhaani mukaan ja kokemuksia käytiin hakemassa viime lauantaina Auran nuortentalon tansseista :) Toinen osapuoli oli hyvinkin tyytyväinen tanssien jälkeen, mutta itselle jäi hieman karvas maku omista taidoistani kyseisen lajin huippu-urheilijan rinnalla. Omaa itsekriittisyyttäni toki ruokkii taustani... en ole mielestäni koskaan ollut huonoin osallistuja missään karkeloissa ja nyt sekin tuli koettua. Ne 60-vuotiaat elämäntapa tanssijat on vaan niiiiiin kovia! Åken opit eivät ole riittäneet kansalliseen lavatanssitasoon asti, mutta kehitys on nopeaa ja ensikerralla menee jo paremmin. Ja se ensikerta tulee... tappio ei ollut kuitenkaan niin karvas ettenkö sisuuntuisi ja vetäisi ensi kerralla huomattavasti paremmin. Joskus on hyvä ottaa askel taakse, jotta voi ottaa kaksi eteen, kuten eräs suunnistaja kollegani eräänä kauniina kesäpäivänä totesi.
Oli hauska huomata miten kilpaurheilutausta vaikuttaa niin suuresti tämänkinkaltaiseen tekemiseen. Itseltään odottaa paljon, kuten joka kilpailussa. Jos ja kun tavoitetta ei saavuteta niin se alkaa ketuttamaan. En muista omista lajeistanikaan ainuttakaan kilpailua, johon olisin ollut täysin tyytyväinen. Täydellinen suoritus on siis miltei mahdottomuus? Jotta tavoitteeseen kuitenkin joskus päästäisiin niin se vaatii töitä... paljon töitä. Näin ollen lähdenkin tästä kuluttamaan lenkkareideni viimeisetkin kumipinnat VK II vetojen pariin. Kiitti ja kuitti... anteeksi että kerroin tanssimisesta, mutta se on oikeasti hauskaa! (Varsinkin kun parina on jotakin niinkin ihanaa kuin rakas Minnani) Ja miksi ei käyttää tilausuutta hyväksi, kun opiskelupaikka tarjoaa lajiin kuuluvat kengätkin! Ja seurakaverit voivat pitää hunaja-siirappi kommenttinsa omissa päissään. Tiedän että kuulostaa pehmolta, mutta joskus se on asetuttava aloilleen... Nyt oli sen aika ja kun homma toimii niin antaa sen toimia. Miksi estämään?

Step by step...

Aurinko paistaa, linnut laulaa ja lenkkareiden pohjat kuluu! Kevät on tullu vaikkei elohopea sitä näytäkkään. Vuosangan ampumaharjoituksesta selvisin, mutta kisakuntoa sieltä ei mukana tullut. Sen todisti niin startit Valkeakoskella kuin SM-pitkälläkin. Ajatus hiihtosuunnistuksesta tuntuu todella vieraalta, eikä pääkoppa ole tekemisessä ollenkaan mukana. Tämän viikon olen ulkoiluttanut lenkkareita ja työstänyt vielä viimeiset salitreenit ennen lihasmassan hävikkiä kesäkautta ajatellen. Viikon päästä matkustan vielä Ouluun ja starttaan parisprinttiviestissä pikku-Vainion kanssa. Kyseinen kisa tulee olemaan tällä kaudella viimeinen hiihtosuunnistusta lähentelevä suoritus, jonka jälkeen annankin toimivallan täysin lenkkareille. Kyseinen kilpailu tulee olemaan myös viimeinen "edustukseni" MS Parmassa. Muista vuosista poiketen olen nyt jo juossut huomattavia määriä ennemmän ennen ensimmäisiä kevään suunnistuskilpailuja. Henkinen väsymys tuntuu olevan poissa ja lenkkeily maistuu. En tiedä mikä päässäni on vinksahtanut, mutta olen harrastanut myös venyttelyä joka päivä viimeisen 2 viikon aikana. Mukava huomata että siitäkin on hyötyä ja että siinäkin voi kehittyä!

Maaliskuun loppupuolella onkin jo ensimmäiset startit kesälajissa, jolloin matkaamme Tankan, Näyhän ja Espiin kanssa Tanskan maalle Spring cuppiin... tämäkin lähtö toisaalta riippuu vielä huomisesta. Pitää saada järjestelyt kuntoon koulun päässä. Olis kuulemma tentti sinä aikana, mutta katotaan mihin järjestelyyn päädymme. Ens viikolla ekat kovemmat juoksutreenit kartalla Ponnen varjoleirillä Espoossa... saa nähä miltä tuntuu. Kummastuttaa vaan että juoksu on koko talven tuntunut paremmalta kuin hiihto. Vaikuttaa siis hyvältä kesää ajatellen...

Lopputulos = Kompromissi

Tosiaan aikaisemmassa kirjoitelmassani päivittelin asiaa Vuosangan ampumaharjoituksesta ja mahdollisesta kuukauden kiinniolosta MPKK:n viikko-ohjelmaa seuraten. Kadetin elämä on joskus rankkaa, eikä mahdollisuutta paremmasta huomisesta välttämättä näy. Aikaisemmin yritin saada lomaa koko ensimmäisen viikon Vuosangasta, eli päivämäärät 21.1 - 28.1 sekä osan toisesta viikosta päivinä 4.-7.2.2011. Ei tullut kyseisiä lomia, mutta neuvotellessani hieman pettyneeseen sävyyn ja asiaan tyytymättömänä, päädyimme kurssinjohtajan kanssa kompromissiin. Olen tämän viikon kotona Mynämäellä treenaamassa ja rentoutumassa. Sen jälkeen kaksi viikkoa Vuosangassa sotimassa ja sieltä junalla 4.2 kisoihin Valkeakoskelle. Eli kuukauden kiinniolo puolittui ja kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi että joudun olemaan kaksi viikkoa pakkasessa. Kärvistelen ne kuitenkin hyvillä mielin ja karaistan itseäni sotilaana. Mieltä lämmittää kuitenkin koko ajan ajatus Turkin lämmöstä, jonne matkaan 14.2. Kunhan tuo matkanjohtaja saisi tilattua liput... Kaksi viikkoa juoksuharjoittelua Turkissa ja olen valmis kevään koitoksiin!

I know it when I see it...

Luodaanpa lyhyt historiikki menneistä tapahtumista urheilun ulkopuolella niille, jotka eivät muita viestintäpalvelimia seuraa:

Suoritin varusmiespalveluksen PorinPrikaatissa saapumiserässä II/09, kotiuduin heinäkuussa 2010, jonka jälkeen jäin 2kk sopimussotilaaksi kouluttamaan HK:n 4. joukkuetta. Kyseinen joukkue (kouluttajan iloksi ja urheilevien varusmiesten suruksi) täyttyi pääsääntöisesti -91 syntyneistä suunistajista, joiden kanssa olen ollut enemmän ja vähemmän tekemisissä. Tälläinen asetelma loikin mahtavat edellytykset ottaa ilo irti lyhyestä 2kk ajasta, jonka vielä Säkylässä vietin ennen kuin aloitin opiskelut Helsingissä Maanpuolustuskorkeakoulussa elokuun 30. päivä. Kiitos ja anteeksi, mutta mulla ainakin oli hauskaa kyseisen morttisuunnistusjoukkueen kanssa. Alokkaat Hölli, Tiainen, Vainio, Salonen, Seppänen ja muut kumppanit saivat myös lomatarkastuksen pidon tuntumaan mukavalta. Oli myös mukava viettää aikaa istuen kannon päällä seuraten, kun kyseiset taistelijanalut likasivat vaatteensa kuullessaan käskyn SYÖKSYEN ETEENPÄIN vesisateen jatkuessa kolmatta päivää putkeen. Oli myös mukava käydä uimassa helteisenä päivänä asianomaisten harrastaessa varusteet päällä vesistönylitystä Pyhäjärvessä. Mukavia hetkiä...

Kaikki hauska loppuu aikanaan ja siirryinkin viettämään opiskelijaelämää Helsingin päähän. Ei sillä etteikö opiskelijaelämä olisi mukavaa, mutta se AKATEEMISUUS! Kyllä meikäläinen hoitaa hommat maaston puolella kiitettävästi, mutta esimerkiksi oppiaine Didaktiikkaa tuottaa välillä harmaita hiuksia käsiteltävien aiheiden lähennellessä mesosfääristä tasoa. Opiskelu täällä MPKK:lla on kuitenkin todella mukavaa muutamia negatiivisia asioita lukuunottamatta. Saatavat edut ovat kuitenkin niin suuria, että hyvinkin marginaalisia huonoja hetkiä kestää kyllä enemmänkin, kuin mitä tällä hetkellä on tarjottu (koputtaa puuta). Kaikki anomani palvelusvapaat ovat tähän mennessä menneet mukisematta läpi, mutta parin viikon päästä joudun melko varmasti hieman nöyrtymään. Kahden viikon ampumaharjoitus Vuosangassa ei välttämättä hirveästi lämmitä, eikä kadettikurssi 97:n johtaja hirveästi lämmennyt ajatukselle että olisin paikalla vain osan toisesta viikosta. Asiaan kuitenkin palataan vielä parin päivän päästä, jolloin selviää joudunko tosiaan olemaan melkein koko harjoituksen paikanpäällä. Kadetti Jesse Martélius päättää nyt puheenvuoronsa sotilaallisista asioista ja jatkaa muihin asioihin...

Muutakin harrastustoimintaa on tässä parin vuoden sisällä tapahtunut. Kesällä 2009 aloitin laskuvarjourheilun Turun laskuvarjourheilijoissa, melko hyvällä menestyksellä, ollessani toiseksi nopeiten kehittyvä oppilas kerhon historiassa. Mukavaa puuhaa tuo taivaalta putoaminen...
Oheistoimintana olen käynyt myös noin puolitoista vuotta jiu jitsu, lukkopaini ja krav maga treeneissä, jotka ovat hyvää lihaskuntoharjoittelua ja opettaa uudenlaista kehonhallintaa. Kyseiset lajit tuovat myös sielunrauhan öiselle nakkikioski jonottamiselle ollessani tälläinen hermoheikko urheileva sotilas.
Tiedän sen, kun näen sen... tykkään olla monipuolinen urheilija ja pyrin kehittämään itseäni ja kehoani mahdollisimman monipuolisesti. Aika on rahaa ja miten se riittää kaikkeen? Pitää priorisoida... kyllä se riittää!
Urheilun saralla olen kehittynyt fyysisesti viime talveen nähden huomattavasti, joka RUK:n takia jäi melko vaisuksi. Tavoitteita ei tälle HiSu kaudelle suuremmin ole, mutta tulevalla kesäkaudella pyrin saaman tossun liikkumaan kovemmin kuin koskaan. Juoksuharjoittelu on siis jo aloitettu aikaisempiin vuosiin poiketen, jolloin olen ensimmäiset juoksuharjoitukset tehnyt vasta viimeisten SM-hisujen jälkeen. Aika näyttää ja niin edelleen... Ei auta kuin odottaa ja treenata. Juoksukuntoa pääsee mittaamaan tuossa helmikuun puolessa välissä Turkin maalla... Over and out. Kysykää jos on kysyttävää...

Pohjosesta puhaltaa!

"Monet ihmiset pitävät hiljaisuutta ahdistavana toimettomuuden tilana. Tämä johtuu usein siitä, että kyseiset ihmiset ovat kokeneet vain hiljaisuuden pintakerroksen. Hiljaisuus on kuitenkin moniulotteinen."

Moniulotteisuus on vallannut myös minun tekemiseni, kokemani ja aikaansaamani. Hiljaisuuden aikana on tapahtunut paljon... todella paljon. En kuitenkaan ala puhumaan vanhoista, menneistä asioista vaan keskityn tulevaan ja tämänhetkiseen. Miesten pääsarja on tosiasia, reenimotivaatio huipussaan, seuranvaihto Pellon Ponteen tapahtunut ja varusmiespalvelus takana. Kaikki on siis pitkästä aikaa priimasti! Emppuhan se totesi hyvin kuultuaan seuranvaihdosta: "No onhan sitä jo odotettukkin". Samanhenkinen porukka on melko vahva vaikuttaja urheiluympyröissä. Se on fakta! Blogikin alkaa taas pyörimään, kun kuvioihin tuli mukaan uusia tuulia.

So long... en ala uhoomaan tai lupailemaan kuuta taivaalta kun tänne kirjottelen, mutta jälki tuloslistalla tulee muuttumaan.

Huamentaaaaa!

Mikä päivä? Mitä pitää tehdä? Tältäkö siltä Ruususelta tuntu 100 vuoden unien jälkeen. Itellä jäi 27h uniin, mutta silti olo on melko merkillinen. Ulkopuolinen tai vastaavaa. Jos tästä kohta alkais taas saamaan kiinni meiningeistä.
Koska kaikkeen on oltava syy niin myös tähän on oltava syy. Tulin siihen johtopäätökseen, että mun akut ei vaan lataannu enempää ku 50%. Voisin mennä jatkaa uniani ja herätä huomenna, olo olis kuitenkin samanlainen ku kasarmilla herätessä 6h unien jälkeen. Kiitti ja kuitti, ehkä jopa hyvää yötä...

Perjantai 5. kesäkuuta 2211tuntia!

Millään muulla väliä!

"Olin melkein
kuvitellut
kaiken olevan täydellistä
silloin.

Ei,
olisihan minun
pitänyt muistaa
ei minulla ole onnea
eikä enää kunnolla
voimia.

Sinä,
veit kaiken ja enemmän.
Unelmani sekä toiveeni
sytytit palamaan,
yritin estää
mutta kaikki katosi
savuna ilmaan."