Jesse Martélius

Lenkkareita ja tanssikenkiä

2011-03-09T09:14:00.003+02:00

Ilma on ollut kuin morsian viimeiset pari viikkoa... Lenkkarit ovat siinä pisteessä että uusia pitää alkaa tilamaan. Start Fitnessistä tietysti. Lähtölaskenta Spring cupiin on alkanut ja TJ-luku näyttää tällä hetkellä kahtatoista. Lentoliput tilattu, majoitus hommattu, auto vuokrattu ja motellikortti hommattu. Emme pääse majoittumaan paikalliseen motelliin ellemme omista motellikorttia, jonka hinta vuoden ajalle oli 12e. Turhaako? En tiedä, mutta näin uskon. Juoksukunto tuntuu tällä hetkellä melko hyvältä ja 5000m hallitulos näytti aikaa 16.43... parrannettavaa on, mutta edelleen vertaan viime vuosiin, jolloin juoksukunto on löytynyt vasta 10Milan aikoihin, jos silloinkaan. Askel askeleelta kehitän juoksukuntoani kohti kevään ja kesän koitoksia ja Spring cup tulee olemaan oiva mittari niin itselle kuin seurakavereille. Ponnen värit vahvistuvat, kun ensimmäinen startti sini-kelta-vihreissä odottaa parin viikon päässä.
Sitä ennen kuitenkin vietämme koulullamme Sarkajuhlaa 18.-19.3 kadettiveljien ja aveccien kanssa. Illallispöytä ja tanssiaiset odottavat ja minä odotan, että pääsen kuluttamaan tanssikenkien pohjia ihanan naisystäväni kanssa. Itsehän olen se tönkköjalka, joka on miltei vietävänä tanssiessani Minnan kanssa, joka omaa melkoisen tasokkaan kilpatanssi taustan. Tässäkin lajissa pyrin kuitenkin kehittymään parhaani mukaan ja kokemuksia käytiin hakemassa viime lauantaina Auran nuortentalon tansseista :) Toinen osapuoli oli hyvinkin tyytyväinen tanssien jälkeen, mutta itselle jäi hieman karvas maku omista taidoistani kyseisen lajin huippu-urheilijan rinnalla. Omaa itsekriittisyyttäni toki ruokkii taustani... en ole mielestäni koskaan ollut huonoin osallistuja missään karkeloissa ja nyt sekin tuli koettua. Ne 60-vuotiaat elämäntapa tanssijat on vaan niiiiiin kovia! Åken opit eivät ole riittäneet kansalliseen lavatanssitasoon asti, mutta kehitys on nopeaa ja ensikerralla menee jo paremmin. Ja se ensikerta tulee... tappio ei ollut kuitenkaan niin karvas ettenkö sisuuntuisi ja vetäisi ensi kerralla huomattavasti paremmin. Joskus on hyvä ottaa askel taakse, jotta voi ottaa kaksi eteen, kuten eräs suunnistaja kollegani eräänä kauniina kesäpäivänä totesi.
Oli hauska huomata miten kilpaurheilutausta vaikuttaa niin suuresti tämänkinkaltaiseen tekemiseen. Itseltään odottaa paljon, kuten joka kilpailussa. Jos ja kun tavoitetta ei saavuteta niin se alkaa ketuttamaan. En muista omista lajeistanikaan ainuttakaan kilpailua, johon olisin ollut täysin tyytyväinen. Täydellinen suoritus on siis miltei mahdottomuus? Jotta tavoitteeseen kuitenkin joskus päästäisiin niin se vaatii töitä... paljon töitä. Näin ollen lähdenkin tästä kuluttamaan lenkkareideni viimeisetkin kumipinnat VK II vetojen pariin. Kiitti ja kuitti... anteeksi että kerroin tanssimisesta, mutta se on oikeasti hauskaa! (Varsinkin kun parina on jotakin niinkin ihanaa kuin rakas Minnani) Ja miksi ei käyttää tilausuutta hyväksi, kun opiskelupaikka tarjoaa lajiin kuuluvat kengätkin! Ja seurakaverit voivat pitää hunaja-siirappi kommenttinsa omissa päissään. Tiedän että kuulostaa pehmolta, mutta joskus se on asetuttava aloilleen... Nyt oli sen aika ja kun homma toimii niin antaa sen toimia. Miksi estämään?

Step by step...

2011-02-17T13:38:00.002+02:00

Aurinko paistaa, linnut laulaa ja lenkkareiden pohjat kuluu! Kevät on tullu vaikkei elohopea sitä näytäkkään. Vuosangan ampumaharjoituksesta selvisin, mutta kisakuntoa sieltä ei mukana tullut. Sen todisti niin startit Valkeakoskella kuin SM-pitkälläkin. Ajatus hiihtosuunnistuksesta tuntuu todella vieraalta, eikä pääkoppa ole tekemisessä ollenkaan mukana. Tämän viikon olen ulkoiluttanut lenkkareita ja työstänyt vielä viimeiset salitreenit ennen lihasmassan hävikkiä kesäkautta ajatellen. Viikon päästä matkustan vielä Ouluun ja starttaan parisprinttiviestissä pikku-Vainion kanssa. Kyseinen kisa tulee olemaan tällä kaudella viimeinen hiihtosuunnistusta lähentelevä suoritus, jonka jälkeen annankin toimivallan täysin lenkkareille. Kyseinen kilpailu tulee olemaan myös viimeinen "edustukseni" MS Parmassa. Muista vuosista poiketen olen nyt jo juossut huomattavia määriä ennemmän ennen ensimmäisiä kevään suunnistuskilpailuja. Henkinen väsymys tuntuu olevan poissa ja lenkkeily maistuu. En tiedä mikä päässäni on vinksahtanut, mutta olen harrastanut myös venyttelyä joka päivä viimeisen 2 viikon aikana. Mukava huomata että siitäkin on hyötyä ja että siinäkin voi kehittyä!

Maaliskuun loppupuolella onkin jo ensimmäiset startit kesälajissa, jolloin matkaamme Tankan, Näyhän ja Espiin kanssa Tanskan maalle Spring cuppiin... tämäkin lähtö toisaalta riippuu vielä huomisesta. Pitää saada järjestelyt kuntoon koulun päässä. Olis kuulemma tentti sinä aikana, mutta katotaan mihin järjestelyyn päädymme. Ens viikolla ekat kovemmat juoksutreenit kartalla Ponnen varjoleirillä Espoossa... saa nähä miltä tuntuu. Kummastuttaa vaan että juoksu on koko talven tuntunut paremmalta kuin hiihto. Vaikuttaa siis hyvältä kesää ajatellen...

Lopputulos = Kompromissi

2011-01-16T21:39:00.003+02:00

Tosiaan aikaisemmassa kirjoitelmassani päivittelin asiaa Vuosangan ampumaharjoituksesta ja mahdollisesta kuukauden kiinniolosta MPKK:n viikko-ohjelmaa seuraten. Kadetin elämä on joskus rankkaa, eikä mahdollisuutta paremmasta huomisesta välttämättä näy. Aikaisemmin yritin saada lomaa koko ensimmäisen viikon Vuosangasta, eli päivämäärät 21.1 - 28.1 sekä osan toisesta viikosta päivinä 4.-7.2.2011. Ei tullut kyseisiä lomia, mutta neuvotellessani hieman pettyneeseen sävyyn ja asiaan tyytymättömänä, päädyimme kurssinjohtajan kanssa kompromissiin. Olen tämän viikon kotona Mynämäellä treenaamassa ja rentoutumassa. Sen jälkeen kaksi viikkoa Vuosangassa sotimassa ja sieltä junalla 4.2 kisoihin Valkeakoskelle. Eli kuukauden kiinniolo puolittui ja kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi että joudun olemaan kaksi viikkoa pakkasessa. Kärvistelen ne kuitenkin hyvillä mielin ja karaistan itseäni sotilaana. Mieltä lämmittää kuitenkin koko ajan ajatus Turkin lämmöstä, jonne matkaan 14.2. Kunhan tuo matkanjohtaja saisi tilattua liput... Kaksi viikkoa juoksuharjoittelua Turkissa ja olen valmis kevään koitoksiin!

I know it when I see it...

2011-01-11T09:05:00.002+02:00

Luodaanpa lyhyt historiikki menneistä tapahtumista urheilun ulkopuolella niille, jotka eivät muita viestintäpalvelimia seuraa:

Suoritin varusmiespalveluksen PorinPrikaatissa saapumiserässä II/09, kotiuduin heinäkuussa 2010, jonka jälkeen jäin 2kk sopimussotilaaksi kouluttamaan HK:n 4. joukkuetta. Kyseinen joukkue (kouluttajan iloksi ja urheilevien varusmiesten suruksi) täyttyi pääsääntöisesti -91 syntyneistä suunistajista, joiden kanssa olen ollut enemmän ja vähemmän tekemisissä. Tälläinen asetelma loikin mahtavat edellytykset ottaa ilo irti lyhyestä 2kk ajasta, jonka vielä Säkylässä vietin ennen kuin aloitin opiskelut Helsingissä Maanpuolustuskorkeakoulussa elokuun 30. päivä. Kiitos ja anteeksi, mutta mulla ainakin oli hauskaa kyseisen morttisuunnistusjoukkueen kanssa. Alokkaat Hölli, Tiainen, Vainio, Salonen, Seppänen ja muut kumppanit saivat myös lomatarkastuksen pidon tuntumaan mukavalta. Oli myös mukava viettää aikaa istuen kannon päällä seuraten, kun kyseiset taistelijanalut likasivat vaatteensa kuullessaan käskyn SYÖKSYEN ETEENPÄIN vesisateen jatkuessa kolmatta päivää putkeen. Oli myös mukava käydä uimassa helteisenä päivänä asianomaisten harrastaessa varusteet päällä vesistönylitystä Pyhäjärvessä. Mukavia hetkiä...

Kaikki hauska loppuu aikanaan ja siirryinkin viettämään opiskelijaelämää Helsingin päähän. Ei sillä etteikö opiskelijaelämä olisi mukavaa, mutta se AKATEEMISUUS! Kyllä meikäläinen hoitaa hommat maaston puolella kiitettävästi, mutta esimerkiksi oppiaine Didaktiikkaa tuottaa välillä harmaita hiuksia käsiteltävien aiheiden lähennellessä mesosfääristä tasoa. Opiskelu täällä MPKK:lla on kuitenkin todella mukavaa muutamia negatiivisia asioita lukuunottamatta. Saatavat edut ovat kuitenkin niin suuria, että hyvinkin marginaalisia huonoja hetkiä kestää kyllä enemmänkin, kuin mitä tällä hetkellä on tarjottu (koputtaa puuta). Kaikki anomani palvelusvapaat ovat tähän mennessä menneet mukisematta läpi, mutta parin viikon päästä joudun melko varmasti hieman nöyrtymään. Kahden viikon ampumaharjoitus Vuosangassa ei välttämättä hirveästi lämmitä, eikä kadettikurssi 97:n johtaja hirveästi lämmennyt ajatukselle että olisin paikalla vain osan toisesta viikosta. Asiaan kuitenkin palataan vielä parin päivän päästä, jolloin selviää joudunko tosiaan olemaan melkein koko harjoituksen paikanpäällä. Kadetti Jesse Martélius päättää nyt puheenvuoronsa sotilaallisista asioista ja jatkaa muihin asioihin...

Muutakin harrastustoimintaa on tässä parin vuoden sisällä tapahtunut. Kesällä 2009 aloitin laskuvarjourheilun Turun laskuvarjourheilijoissa, melko hyvällä menestyksellä, ollessani toiseksi nopeiten kehittyvä oppilas kerhon historiassa. Mukavaa puuhaa tuo taivaalta putoaminen...
Oheistoimintana olen käynyt myös noin puolitoista vuotta jiu jitsu, lukkopaini ja krav maga treeneissä, jotka ovat hyvää lihaskuntoharjoittelua ja opettaa uudenlaista kehonhallintaa. Kyseiset lajit tuovat myös sielunrauhan öiselle nakkikioski jonottamiselle ollessani tälläinen hermoheikko urheileva sotilas.
Tiedän sen, kun näen sen... tykkään olla monipuolinen urheilija ja pyrin kehittämään itseäni ja kehoani mahdollisimman monipuolisesti. Aika on rahaa ja miten se riittää kaikkeen? Pitää priorisoida... kyllä se riittää!
Urheilun saralla olen kehittynyt fyysisesti viime talveen nähden huomattavasti, joka RUK:n takia jäi melko vaisuksi. Tavoitteita ei tälle HiSu kaudelle suuremmin ole, mutta tulevalla kesäkaudella pyrin saaman tossun liikkumaan kovemmin kuin koskaan. Juoksuharjoittelu on siis jo aloitettu aikaisempiin vuosiin poiketen, jolloin olen ensimmäiset juoksuharjoitukset tehnyt vasta viimeisten SM-hisujen jälkeen. Aika näyttää ja niin edelleen... Ei auta kuin odottaa ja treenata. Juoksukuntoa pääsee mittaamaan tuossa helmikuun puolessa välissä Turkin maalla... Over and out. Kysykää jos on kysyttävää...

Pohjosesta puhaltaa!

2010-12-09T19:58:00.003+02:00

"Monet ihmiset pitävät hiljaisuutta ahdistavana toimettomuuden tilana. Tämä johtuu usein siitä, että kyseiset ihmiset ovat kokeneet vain hiljaisuuden pintakerroksen. Hiljaisuus on kuitenkin moniulotteinen."

Moniulotteisuus on vallannut myös minun tekemiseni, kokemani ja aikaansaamani. Hiljaisuuden aikana on tapahtunut paljon... todella paljon. En kuitenkaan ala puhumaan vanhoista, menneistä asioista vaan keskityn tulevaan ja tämänhetkiseen. Miesten pääsarja on tosiasia, reenimotivaatio huipussaan, seuranvaihto Pellon Ponteen tapahtunut ja varusmiespalvelus takana. Kaikki on siis pitkästä aikaa priimasti! Emppuhan se totesi hyvin kuultuaan seuranvaihdosta: "No onhan sitä jo odotettukkin". Samanhenkinen porukka on melko vahva vaikuttaja urheiluympyröissä. Se on fakta! Blogikin alkaa taas pyörimään, kun kuvioihin tuli mukaan uusia tuulia.

So long... en ala uhoomaan tai lupailemaan kuuta taivaalta kun tänne kirjottelen, mutta jälki tuloslistalla tulee muuttumaan.

Huamentaaaaa!

2009-10-12T11:17:00.001+03:00

Mikä päivä? Mitä pitää tehdä? Tältäkö siltä Ruususelta tuntu 100 vuoden unien jälkeen. Itellä jäi 27h uniin, mutta silti olo on melko merkillinen. Ulkopuolinen tai vastaavaa. Jos tästä kohta alkais taas saamaan kiinni meiningeistä.
Koska kaikkeen on oltava syy niin myös tähän on oltava syy. Tulin siihen johtopäätökseen, että mun akut ei vaan lataannu enempää ku 50%. Voisin mennä jatkaa uniani ja herätä huomenna, olo olis kuitenkin samanlainen ku kasarmilla herätessä 6h unien jälkeen. Kiitti ja kuitti, ehkä jopa hyvää yötä...

Perjantai 5. kesäkuuta 2211tuntia!

2009-06-05T22:11:00.005+03:00

Millään muulla väliä!

"Olin melkein
kuvitellut
kaiken olevan täydellistä
silloin.

Ei,
olisihan minun
pitänyt muistaa
ei minulla ole onnea
eikä enää kunnolla
voimia.

Sinä,
veit kaiken ja enemmän.
Unelmani sekä toiveeni
sytytit palamaan,
yritin estää
mutta kaikki katosi
savuna ilmaan."

Hundra steg hemifrån... Dit och tillbaka

2009-04-21T21:24:00.002+03:00

Mynis-Turku-Tukholma-Karlstad-Göteborg-Perstorp-Tukholma-Turku-Mynis... "Onneksi olkoon, olette voittaneet unohtumattoman kiertoajelun kauniissa Ruotsin maassa!"

1,5 viikkoa reissailua ympäri Ruotsia kytkien sisäänsä reilun 2000km maantietä, "Repeat" komennon sekä tietokoneessa, että Saab 9000 CSE auton matkustajissa, JWOC maastoja, 6kpl startteja, sekä armotonta SIKAilua monessakin mielessä.

Tour De Värmland:
Suunnistus "touri", joka sisälsi 5 kilpailua 4 päivän sisään. Alkaen sprintistä ja päättyen takaa-ajoon bonuspisteiden perusteella. Eli jokaisesta kisasta oli mahdollista hommata bonuspisteitä paitsi sijoituksen, niin myös ennaltamäärättyjen "bonussektoreiden kautta". Yhtenä esimerkkinä flygande kilometer pitkällä matkalla. Viimeinen kilometri oli melko "lentävää" lyhyiden rastivälien ja nurmialustan siivittämänä. Jokaisesen "bonussektorin" 3 nopeinta sai lisäpisteitä. Suunnistustaito Tourin aikana oli kuvattavissa yhdellä sanalla: noususuhdanne. Juoksuvauhti taas... laskusuhdanne. Positiivista on, että suunnistustaito on palautumassa mieleen jo näin varhaisessa vaiheessa kevättä, kun HiSu kausi on loppunut vasta äskettäin. Juoksuvauhti on ollut melko hyvää jo pitkin kevättä, mutta tourilla alkoi tuntumaan jo väsymystä. Melko kova reenaus ennen reissuun lähtöä ja vähäiset yöunet leirillä alkoivat tekemään temppujaan. Tour De Värmland kuitenkin päättyi sijaan 10. Ei hyvä, mutta riittävä, ainakin mulle. Karlstadissa olleen Tourin jälkeen siirryimme Göteborgin maisemiin viettämään viisipäiväistä hiljaiseloa treenauksen siivittämänä. 5 päivää = aivan liian vähän, ehtiäkseen näkemään ja kokemaan kaiken, mitä tällä kauniilla kaupungilla on tarjota. Siksipä merkitsin kalenteriin uuden lähtöpäivän, jolloin palaan täyttämään puuttuvat palat Göteborgin kokemuspalapelistä.

10Mila, Skåne, Perstorp:

Alustava lentävä kommentti: "Valmistautuminen: Osaksi (=liian vähän) oman pään mukaan massasta poiketen. Tyydyttävä, mutta parannettavaa löytyy. Kilpailu: Ankkuriosuus 2 joukkue (16.5)/10.9km. Suoritus: Vilkku päällä maalileimaukseen saakka... oma mielipide suunnistussuorituksesta kiitettävä, kokonaisuudesta tyydyttävä. Jälkimainingit: GÖTT!"

Valmistautuminen: Göteborgissa viisi päivää. Muutama suunnistusharjoitus, sikavedot tOden kanssa(Y), runsas tankkaus sekä 2 viimeistä päivää hieman rauhallisempaa tahtia pitäen. Arvosana valmistautumiselle on 8/10. Viikon puolivälissä kuultuani olevani 2. joukkueen ankkuri sai tämä tieto lyömään jarrua rattaisiin. Hetken se vei totuttautua ajatukseen ja ilmassa leijui kysymys: "MIKSI?" Useampaan otteeseen puin asiaa paikallisen huippu-urheilijan kanssa ja pyrin saamaan vinkkejä, miten tulevaan tulisi valmistautua niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Tieto tuli tarpeeseen. Ennen starttia ruokapuolella olisi ollut parantamisen varaa. 24 viimeistä tuntia ennen H-hetkeä sisälsi kuitenkin 2 rasvaista ravintolan pitsaa?! Järkeä? Eipä tietenkään! No mitä pienistä. Aamulla viimeinen kyyditys majapaikalta kisakeskukseen kulki klo 04.00. Jo tässä vaiheessa tiesin, että ei tosiaan ole tulossa mitkään sykkimishommat. No okei... kisapaikalle, puuroa naamariin, makuupussin sisään ja unet saivat jatkua vielä 2h. Herättyäni sain lahdattua mahalaukkuuni vielä muutaman myslipatukan, noin litran mehua ja kupposen kahvia. Edessä 16km latu... meitsi on valmis!

Suoritus: Valitettavasti kello alkoi uhkaavan nopeasti lähestyä yhdeksää aamulla ja niinhän siinä kävi että kutsu yhteislähtöön lyötiin kouraan. Ding ding... stressi kunnonkestämisestä/tankkauksen onnistumisesta = ZERO... Ainoa seikka, joka mieltä askarrutti oli rinnassa paistava numero 60. Järjestäjien ilmiömäinen ajatusmaailma ja kyky galaksaaliseen ennakointiin ruokki TAAS itseään. Meitsi oli koko 500henk. letkan toiseksi viimeinen lähtijä. Siinä syy miksi sai olla vilkku päällä maalileimaukseen asti. Alkupään risukot vielä varmistivat, ettei nousu kärkeen onnistu ainakaan ensimmäisen 10km aikana, jos ollenkaan. Lähtöviivalla koin taas sen mielenrauhan, jonka pystyn aina silloin tällöin saavuttamaan. Jo siinä vaiheessa tiesin, että suoritus ei tule olemaan ainakaan katastrofi. Tämä tunne oli viimeksi HiSu SM-sprintissä. Kaikki paineet ovat poissa, ja suunnistusajattelu toimii. Sprintissä tilannetta tosin edesauttoi 10min ennen starttia kisapaikalle saapuminen, eikä majoituksessakaan turhaan jaksettu kisaa spekuloida tai kerätä paineita tulevasta. Meitä kuitenkin oli siellä 5henk., joista jokainen sijoittui 6. parhaan joukkoon. 10Milan kisasuorituksen aikana kävi muutamaan otteeseen mielessä, odotukset omasta juoksustani. Tiesin olevani väsynyt edeltävien viikkojen vuoksi, sekä tiedostin ettei ole edes mahdollista antaa tulosta, joka olisi ollut mahdollinen esimerkiksi 2 viikkoa sitten. Tilannetta oli helppo tarkkailla matkan aikana, ja noin 7km kohdalla huomasin saavuttaneeni letkan kärjen... Oliko tämä kärkiletka? Siitä minulla ei ollut tietoa. Lopussa ollut 2km reitinvalintaväli ja letkan työskentely/reitinvalinta tällä välillä ei kuitenkaan lämmittänyt. Miksi ryskiä suoraan tiheikön ja suon läpi kun on mahdollisuus juosta polkua/peltoa pisin vain vähäisellä kierrolla? Hiphei ja suunta polulle... vauhtia koneeseen, nyt saa myllyttää. Reitinvalintani tuotti tulosta ja ennen rastia saavuin klo neljän ruuhkaan. Vasemmalta lähestyvä letka ei vaikuttanut samalta, jossa olin hetki sitten köpötellyt ja vauhtikin oli toista luokkaa. Olisiko tämä yhteislähdön kärkiletka? Maaliin matkaa kilometri, muutama rasti tuli otettua varmasti yhtä 15sek koukkua lukuunottamatta. Lopun alamäki tarjosi 5 tähden paikat seuraamaan tapahtumia loppusuoralla. D'va inga?! Edessä näytti jolkottelevan about 9 tyyppiä, joista 3 jäi vielä taakse ennen maalia. Maalissa yhteislähdön 7. sija... olen tyytyväinen ottaen huomioon lähtöaseman. 500henk. yhteislähtö meinasi myös kuitata tilaston J vs. Muu massa = KO! Matkalla K-pisteelle laskin saaneeni ainakin 3 kertaa melkoisen pamauksen kyynerpäästä, jolloin jokaisella kerralla tuntui silmissä sumenevan! Pahimmat hitit tulivat lähtökiihdytyksessä, jolloin juostiin loppusuoran mittainen pätkä 2m leveää karsinaa pitkin. Viha ja suuttumus olivat lähellä ja homma meinasi lahota jo alkumetreillä. Ajatukset olivat hetken aivan muualla kuin tulevassa suorituksessa. Ykkösellä kuitenkin taas ajatukset kasaan ja kurssi kohti kakkosta. Kuten jo mainitsin annoin suunnistussuorituksesta itselleni kiitettävän arvosanan, kun taas kokonaisuus jäi miltei välttävän tasolle alun tungoksesta johtuen.

Jälkimainingit: Bussilla reilut 500km Tukholmaan. Laivaan -->Ostoksille --> Chillausta á 1.5h hytissä --> Karaokebaariin --> Humppikseen (include: tanssia, vakavaa palaverausta, yleissivistävää opetusta, melkoisen tovin kestänyt kuvioiden selvittely, blackjack... ehkä jotain muutakin, joka epähuomiossa päässyt unohtumaan eli tuskin mitään merkittävää. Hytissä vielä mukavat yöunet. Aamupäivällä 2h ohjattua ruotsinopiskelua. Homma pulkassa ja lopputuloksena kuitenkin positiivinen mieli. Gött som fan, kuten eräs kollegani totesi ankkuripätkän osuttua meikäläiselle. Nästa... Silja Rastit!

El Grande Finale... Pronto!

2009-03-31T19:56:00.002+03:00

Yksi kausi paketissa toinen jo kolkuttelee ovella... aiempien kokemusten perusteella nyt tulisi pitää hiukan lepiä ja totutella rauhassa juoksemaan. Sunnuntaina 29.3 sukset ja monot vaihtuivat karttaan ja lenkkareihin. HiSu kauden päätös tuli pidettyä napapiirillä ja sen yläpuolella. Viimeiset SM kisat kisailtiin sprinttimäisissä tunnelmissa Pyssykylän jylhissä maisemissa, eikä kisoja edeltävän leirin maastotkaan jätättäneet kylmäksi. Hyväksi ja tehokkaaksi todettu Pello oli taas vaihteeksi reenipaikkana kisoja edeltävän viikon. OMa:n värkkäämä leiri Ritavaaralla tarjosi tehokkaita tehoreenejä tehokkaasti vedettynä... eli yhteislähtönä. Ski O Tour The Kairat sijoittui keskiviikolle ja se nyt oli enemmän ja vähemmän järkevä veto ennen herkkää sprinttiä. Sprintissä 6. parasta jamppaa olivat 38sek sisällä, joten kisasta tuli vääjäämättä tiukka kuin tiukkuus. Perkule ku meikäkin sippas radan suurimmassa nousussa. Mäen alapuolella oli tarjolla vielä 3. sija, mutta maalissa mitali vaihtuikin himmeämpään 5. sijaan. Hienot kisat jokatapauksessa! Nyt oon vaan alkanu funtsimaan mitä tällä viikolla olisi järkevintä tehdä, jotta tossu nousisi ensi viikonloppuna pääsarjalaisten tahtiin. Teki mitä tahansa niin se on joku muu kuin minä joka sitä tahtipuikkoa siellä heiluttaa. Ensimmäisenä askeleena voisi olla nastarien osto. Ne ehkä ovat kuitenkin melko oleelliset lumisilla rinteillä. Saa nähä saakeli... OK Raseborgin kisoissa siis kisailen pääsarjassa ja juoksukuntoa tässä on onneksi viikko aikaa kehittää. Sehän on melkeen ikuisuus?! 9.4 auton nokka kääntyy vaihteeksi kohti Svean maata ja suunnistustaitoa on aikaa kaivella esille 1,5 viikkoa ennen 10Milaa. Siitä eteenpäin en taaskaan tiedä, ei se auta ku kuulostella. Ainakin oon koulunpenkillä istumassa vielä yhtä ruotsinkurssia. Ei luvannu antaa kurssia, jos käytän kyseistä kieltä sopivasti ruotsin reissullani.

Tämä lapinmatka onkin tiivistettävissä muutamaan sanaan: Tummentelua, höyrysuihku ja 5 numeroinen lasku!

Videoista löytyy Ski O Tour The Kairat + muutama muu "reeni" by OMa.
Ainiin ja jottei totuus pääse unohtumaan niin on se Olli niiiiiiin äijä... Onnittelut maailmanmestaruudesta! On se kova! Kst! ;)

Varhaiseläkkeelle!

2009-03-03T14:56:00.002+02:00

Tosiaan viikonlopun startti ei tuonut ihan toivottuja tuloksia näin ennen SM-kisoja, sillä kisavauhtiin ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä. Selkä alkoi reistailemaan päivää ennen kisoja ja paheni entisestään lauantaina keskimatkalla. Kisan jälkeen fiilikset oli ihan nollissa, sillä väsymystä ei ollut havaittavissa missään muodossa, mutta vauhtia ei pystynyt nostamaan yli VK I tason. Sunnuntain kisa oli jäämässä väliin sillä tarjolla oli 18.5km, josta noin 80% tasatyöntöä, joka oli miltei mahdotonta ristiselän oireilun vuoksi. No starttasin kuitenkin, mutta koko matka oli yhtä PK lenkkeilyä. Tilasin siis hierojan heti maanantaiksi ja nyt alkaa olee jo hieman rennompi olo. Vennyttelyä en ole ikinä harrastanut näin paljoa, mutta toivottavasti siitä saatu hyöty näkyy puolentoista viikon päästä SM-keskimatkalla. Ensiviikonlopun startti Jämsässä kertoo jo paljon mihin suuntaan tässä ollaan menossa. Varhaiseläkkeelle täytyy kohta siirtyä, jos monta vuotta reistaillut selkä alkaa vain pahenemaan. Käyn vielä toisen kerran hierojalla ensi viikon alkupuolella, jonka jälkeen PITÄISI olla tikissä... siitähän ei voi olla koskaan varma mikä soiro iskee mutta näillä nyt mennään, jos mennään. Kuulostellaan...

Aina on notkosta noustu...

2009-02-26T20:01:00.003+02:00

Vaikkei mulla tällä hetkellä mitään sen suurempaa asiaa olekkaan niin aattelin ilmottaa, että viikon kestänyt kuumeilu ja flunssa on vihdoin LEVOLLA voitettu ja yskäkin on miltei historiaa. Olo on tällä hetkellä loistava ja psyykkinen luotto omaan tekemiseen on jotain ihmeellistä. Muutamat lenkit kun olen nyt päässyt pyöräyttämään niin on antanut kuvan, ettei tässä suurempaa hätää ole. Fysiikka puolesta en ole vielä niin varma, että kestääkö se ihan kilpailun tuomia haasteita, mutta viikonloppuna lähden Hauholta hakemaan starttia ja katsotaan josko täältä vielä ponnistetaan. Psyykkisen puolen osalta ainakin kahta kauheammin! Suurempaa hehkutusta on turha alkaa kehittämään, sillä tappio voi tuntua melko rankalta, jos suksi ei aivan kulekkaan viikonloppuna. Ennusteet ovat kuitenkin hyvät ja huomenna aamupäivällä menen vielä vähän herkistelemään ja tunnustelemaan mitä ne erittäin riekaleina olleet keuhkot tykkäävät, kun sykkeitä alkaa hieman nostamaan. Ja kuten valmentajani on aina sanonut niin joskus on hyvä ottaa yhden askeleen taakse, jotta voi ottaa kaksi eteen. Toivon että itseni kohdalla on käynyt juuri näin. Viikko tekemättä mitään sängynpohjalla maatessa oli ehkä vuoden kamalin kokemus... varsinkin kun kyseisen viikon vietin Vuokatissa, jossa treenimaastot olisivat olleet priima luokkaa pienistä pakkasista huolimatta. Tästä lähetään siis ponnistamaan ja reenit jatkuu normaalisti. Uskoisin että tulosliuskalla näkyy tällä kaudella vielä hyvää jälkeä.

Fint...

2009-02-17T20:20:00.004+02:00

Montako päivää meni, kun pääsi fiilistelemään reissailun ja reenauksen ihanuuksia? Eipä ollu ku pari vaivasta. Edellisen kirjoitukseni jälkeisenä yönä tää siis alko... übergalaksaalisenmegalomaaninen flunssa! 2 päivää oon ollu toipilaana sängynpohjalla tekemättä yhtään mitään. 39 asteen kuume, kurkkusoiro ja räkätauti ei oo antanu tilaa suurempiin fiilistelyihin. Muutamaa ovenraosta ulospäinkurkistamista lukuunottamatta olen viettänyt päiväni neljänpäivän sisällä ja olo alkaa olla melko kypsä. Vuokatin reeniviikko muuttui varoittamatta yhdessä yössä sairasteluntäyttämäksi masisteluksi. Eipä tuo mitään... ulkona tosin on joka päivä ollut á -20 astetta pakkasta, että eivät nuo ilmat ole tehotreeneillekkään ihan suotuisat olleet. Eilinen päivä oli melko haastava taudin puolesta, eikä illalla puheistani meinannut saada enää mitään selkoa. Edellinen yö taas oli melko kostea ja tämä päivä on sisältänyt 4 suihkussa käyntiä. Jossain mielessä olo kuitenkin on hieman paranemaan päin ja toivottavasti huomenna lämmöt olis jo pudonnu. En tiä saakeli... saa nähä. Saattahan se olla et koko touhu jatkuu vielä ens viikkoon. Kumma homma ku tätäkin kirjottessa otta on hiessä, vaikkei mitään tee... nestettä poistuu nopeempaan tahtiin, ku saa tankattua. Kohta on sälli yhtä kuivassa kunnossa ku OMa tunturin aikoihin.*Silloin kun minä olin nuori, eikä tarvinnut kantaa huolta huomisesta... Photo by: Unexpected paparazzi (Kuvaajan kommentti: Äiä aika muikeena )

Roadtrip... jihaa!

2009-02-15T20:11:00.003+02:00

Joo elikkä muutosten paikka taas elämässä. Lukion viimeisimmätkin oppitunnit on luettu, osa kirjotuksista hoidettu, abiristeilyltä selvitty ja lukuloma alkanut. Tällä hetkellä pyörin Vuokatissa ja koitan saada hiukan reenattuakin. Suurimmalta osalta lähdin reissuun kuitenkin ottamaan lunkisti ja nollaamaan koulun aiheuttaman stressin. Oli helkkarin mukava fiilis päästä tänään ekaa kertaa tämän talven aikana ottamaan ilmaa suksien alle rinteiden puolella, kun aurinko paistoi ja pikku pakkanen oli vielä lisäpiristeenä. Tai tältä illalta kuitenkin eero-matin letut syömättä, mutta kerkeehän noita. Tääkin taas niin turha kirjotus, mutta mitä sitä muutakaan täällä enää tähän aikaan tekis. Ulkona melkeen -20 astetta pakkasta. Loppuviikon vois käyttää enemmänkin teho treenien parissa ja jättää määrän vähän pienemmälle, ei sillä tässä vaiheessa enää mitään tee. HiSu SM-keski-ja sprinttimatka vielä tulossa. Pitkältä matkalta tuli erikoinen hopea kaiken sattuneen takia ja viestistä 5. kulta putkeen. Ja jottei tämä julkaisu olisi aivan otsikon vierestä kirjoitettu, niin voin julkaista hieman kevään matkakohteita tämän vuokatin reissun lisäksi. Eli tosiaan kävin tossa Tukholmassa kääntämässä paatin kanssa, vaikka Tukholmassa olo ajan käytinkin nukkumiseen. Tällä hetkellä siis Vuokatissa ja koko viikko täällä tulisi kuluttaa. Sen jälkeen kotio lukemaan kirjotuksiin, ja loppukeväällä vielä Lapin reissua, Viron reenileiriä, Ruotsin/Norjan matkaa autolla taittaen. Tarkoitus kiertää muutamat kisat 10Milaa edeltävällä viikolla. Yhtenä välietappina mm. Göteborg. Suunnitelmissa myös Kreikan reissu juhannuksena ja Teneriffallakin pitäisi käydä jossakin välissä pyörähtää. Jos vain palveluksesta saa lomaa. Heinäkuussa alkaa siis tuo vuoden mittainen urakka Porin Prikaatin riveissä. Eipä siinä suurempia tähän hätään. Huomenna hiihtoa ja tehoja koneeseen... niillä tullaan!

The show must go on...

2009-01-13T21:25:00.007+02:00

En päässy HiSu junnu MM-kisoihin, joihin tähtäsin koko vuoden. Homma kaatu liikaan yrittämiseen, jonka myötä homma ei handlannu missään välissä kisaa. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen vaikka arvokasta kokemusta jää nyt saamatta. SM-kisoihin kun löytyisi vielä motivaatiota panostaa, niin että paikka junnu MM-ryhmästä aukeaisi. Sit vois vielä ens vuonna koittaa jos kisapaikka Romaniaan aukeaisi. Toisaalta vois alkaa jo aikasessa vaiheessa panostaa kesäpuolelle ja hankkia paikan 10Milan ykkösjoukkueesta. Mutta onneksi mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Yksi vaihtoehto on, että päädyn sillan alle soittaa bluessia huonolla kitaralla.

Onneksi talveen sisältyi myös hieman positiivisempiakin asioita, kuten Stallareiden keikka Rovaniemellä. Kylkiäisenä onnistunut tehotreenileirisetti Pellossa Tankan ja Leon kanssa. Uusivuosi siis kului lapissa neljäntuulen hatut päässä ja poronnahkaan pukeutuneiden tyttärien kanssa... ei siinä mitään, en valita.

Myös lisää julkisuutta tuli kahmittua Kangasniemen katsastuksien jälkeen. Samalla tehtiin myös historiaa, sillä esiinnyin ensimmäistä kertaa muussa lehdessä kuin paikallisessa Vakka-Suomen sanomissa. Lekuhan kuvassa se stara on... mä todennäkösesti pääsin siihen vaan, koska näytän idiootilta.

Eihän tässä tilanteessa voi enää ottaa kuin suunnan ylöspäin. Homma kasaan ja nöyrästi liikkeelle. Mitään ei tule jos väkisin yrittää. Se on nyt todettu.

Uusi kausi, uudet kujeet!

2008-12-03T20:49:00.003+02:00

Tosiaan nyt on HiSu kausi saatu avattua hienoissa merkeissä Ylläksellä. Kaksipäiväiset kisat tarjosivat pakkasta, tuulta, peittyneitä uria, pummeja, hapottavia ojentajia ja enemmän pummeja. Lauantain osakisa oli n. 8km pitkä ja se vielä sujuikin ilman vakavempia virheitä. Tosin vauhtiakaan ei viittinyt lyödä koneeseen ensimmäisten kisojen pelon valloittamana. Sunnuntaina sitten saatiin sitä virhettä koneeseen lauantainkin edestä. Typerien virheiden lisäksi aamuinen energiavarojen täyttö jäi yhteen ruisleipään ja lasilliseen vettä... seurauksena siis että mä tummuin! Kuinka moni on onnistunu kilsan matkalla kaatumaan 3 kertaa niin et jalat ei vaan oo kantanu. Nähtävästi seuraava askel kehittäessä itseäni parempana ruokailijana on opetella syömään puuroa. Puurolla tullaan seuraavissa kisoissa... valitettavasti vajaan 1000km päässä asuva ravitsemusterapeuttini ei voi tässä asiassa minua auttaa, joten joudun ottamaan kaiken henkisen taakaan itselleni noustessa paremmaksi syömäriksi.

3 päivää kestävä "leiritys" Ylläksellä tarjosi jos jonkin moisia juonenkäänteitä ja häppinenkejä. Olihan aika otollinen paitsi pikkujouluille, niin myös KaTa cupille, joka talsittiin 15 asteen pakkasessa Äkäslompolon ympäristössä. Reitille kuului paitsi jäihin tippumisia, niin myös uppohankijuoksua ja jo perinteeksi muodostunutta sisäreisien hiertymistä. Kisan järkkärinä toimi tällä kertaa Marko Vapa ja kaikkien yllätykseksi ensimmäinen rasti löytyikin itse Markon mökiltä.

Seuraava juonenkäänne elämässäni on siirtyminen lapsesta aikuisuuteen 12.12.2008... sen jälkeen syöpötellään joulun yli, jonka jälkeen suuntana on taas pohjoinen! Siellä luultavasti taas pariviikkoa, jonka jälkeen katsastus kisoihin toivottavasti mm kisapaikkaa noutamaan. Pariviikkoa voin taas toimia hajuvesihiihtäjänä lumettomassa etelässä ja nauttia tästä talven ihanasta pimeydestä ja vesisateista. Mutta kyllä täältä vielä isketään! Ja jos jokin asia on varma niin se on aivan varma...

Superkompensaatio - Six feet under the ground

2008-09-15T21:27:00.010+03:00

Taitojen ja fysiikan kehittämiseksi tarvitaan hyvät harjoitusolosuhteet, sopiva ja oikein ohjattu harjoittelu, sekä urheilijan tason mukainen vaatimustason nostaminen. Harjoittelun tavoite on huippuunsa hiottu urheilusuoritus, vaikeissakin olosuhteissa sekä kovan paineen alla tehty onnistunut suoritus.

Säännöllisesti harjoitteleva urheilija voi joskus kokea, miten kehitys yhtäkkiä pysähtyy ja tulokset jäävät saavuttamatta tiukasta ponnistelusta huolimatta.
Yksi syy kehityksen pysähtymiseen voi olla suunnitelmallisuuden puute harjoittelussa. Vaikka tavoitteet olisivat realistisia ja aikataulu maltillinen, kehitys hiipuu liian kaavamaiseen harjoitteluun. Rutinoitunut treenaaminen ei tarjoa keholle riittävää vaihtelua. Keho tottuu tuttuihin ärsykkeisiin, eikä tottuminen edistä kehittymistä.

Kehittyminen voi pysähtyä myös liian kuormittavassa harjoittelussa, jolloin lihakset eivät palaudu kunnolla. Aikaa myöden keho menee ”ylikuntoon”, jolloin herkkyys ja notkeus katoavat suorituksesta ja suoritus voi muuttua voimattomaksi ja kankeaksi.

Elimistöllä on luontainen tarve saavuttaa tasapaino. Se hakeutuu tuttuun ja turvalliseen rytmiin esimerkiksi unessa ja ruokailussa. Myös harjoitellessa tulee helposti tehtyä asiat aina samalla tavalla. Tässä tasapainon etsimisessä piilee kuitenkin myös kehityksen salaisuus. Koska elimistö pyrkii sopeutumaan kuormitukseen, harjoitus saa kehossa aikaan korjaustoimia. Korjatessaan harjoittelun aiheuttamia vaurioita keho yleensä hieman liioittelee eli vahvistaa kudoksia varmuuden vuoksi entistä kestävämmiksi. Näin lihakset vahvistuvat ja kunto kasvaa. Ilmiöstä käytetään nimitystä superkompensaatio. Harjoittelun aiheuttama ylikorjaus on sitä suurempaa, mitä tehokkaampaa tai vieraampaa harjoittelu on keholle.

Noin vuorokaudessa keho korjaa vauriot ennalleen ja toisen vuorokauden aikana keho vahvistaa kuormittuneita kohtia vahvemmiksi. Jos harjoittelussa halutaan hyödyntää palautumisen jälkeinen superkompensaatio, on harjoittelussa otettava huomioon, että raskaampaa harjoittelupäivää seuraa kevyempi päivä, jolloin keho voi rauhassa vahvistua.

Harjoittelu aiheuttaa väsymystä ja energiavarastojen vähenemistä. Harjoittelun rytmittämisellä mitoitetaan kuormitus ja palautuminen niin, että energiavarastot korvautuvat ja saavutetaan haluttu harjoitusvaikutus. Urheilijan tulisi huomioida oman elimistön sietokyky (miettiä sitä yhdessä valmentajansa kanssa) sekä mitoittaa harjoittelu energiavarastojen ja niiden korvautumisen mukaisiksi.

Kovien harjoitusten ja harjoitusvaiheiden avulla saavutetaan kuormituskestävyyttä. Keveillä harjoituksilla ja jaksoilla ylläpidetään ominaisuuksia, kehitetään herkkyyttä, edistetään suorituksen taloudellisuutta ja mahdollistetaan palautuminen. Oikealla rytmityksellä siis nostetaan kovien harjoitusten tehoa, edistetään palautumista ja nopeutetaan suorituskyvyn kehittymistä (superkompensaatio).

Tiivistettynä:

Superkompensaatio:

Raskaan harjoituspäivän jälkeen kestää noin vuorokauden ennen kuin lihaskunto on palautunut ennalleen. Seuraavan, kevyttä harjoittelua sisältävän vuorokauden kuluessa keho vahvistaa rasitettua lihasta lisää. Tätä vahvistumista kutsutaan superkompensaatioksi.

Kovien ja keveiden päivien vuorottelulla siis turvataan lihasten energiavarastojen korvautuminen ja riittävän harjoitustehon saavuttaminen pitkissä ja kovatehoisissa harjoituksissa.

Superkompensaation hyöty:

Kuormituksen ja palautumisen oikea ajoittaminen varmistavat kehittävän harjoitusvaikutuksen.

Tämä siis vain siksi että näin se vaan menee. Useimmat ovat kuulleet sanan Superkompensaatio, mutta ei todellisuudessa tiedä mitä se tarkoittaa... ainakaan tarkalleen. Useimmat luulevat sen olevan vain kovaa treenausta, jonka seurauksena kehon suorituskyky kasvaa korkeammalle kuin mistä se lähti. Kun pakettiin lisätään vielä palautuminen, monipuolisuus ja oikeanlainen harjoittelu saadaan kasaan paketti, jonka avaamalla avaa portit myös menestymiselle. Mutta onko tämän kaiken toteuttaminen niin yksinkertaista? Ottakaa selvää...

KOLME ASKELTA: Uskoa on helppoa – vannoa on vaivatonta – tekeminen on paljon vaikeampaa.

Loppuun vielä ajatuksia aiheeseen liittyen eräältä nousevalta koutsilta:

Huipulle tähtäävän urheilijan treenitarpeet:

1. Paljon
2. Kovaa
3. Monipuolisesti
4. Jatkuvasti
5. Tunteella

- Paljon ja kovaa... muttei samassa treenissä
- Monipuolisesti eri lajeja
- Jatkuvasti eli säännöllisesti

Osa tekstistä on lainattu osoitteesta: http://www2.siba.fi/harjoittelu/index.php?id=47&la=fi

SM- fairytale gone bad...

2008-09-08T22:30:00.005+03:00

Ei mulla tästä kisasta oo sen kummempaa kommentoitavaa ku että koko kisa tuntu fyysisesti yhtä kauheelta ku miltä maasto tuntu juosta. Eli useimpien kuulemieni kommentien mukaan erittäin ikävältä. Koko edeltävän viikon jatkunut sairastelu ei saanut päätöstään ennen lauantain starttiaja aamusta olo olikin mitä kauhein. Jalat huusivat kuolemaa, vaikka ne eivät olleet saaneet edes suurempaa annosta rasitusta. Myös psyykkinen puoli oli melko ahtaalla. Totesin siinä aamulla, että tänään ei taida poika saada itteensä kasaan. Niin montaa palaa pitäisi saada sopimaan paikoilleen ennenkuin paketti on kunnolla kasassa. Tällä kertaa palapelin rakentamiseen ei yksi ilta puolikuntoisena riittänyt. Starttia edeltävä perjantai oli muutenkin huono valmistautumisen kannalta, sillä päässäni liikkui vain, että voinko edes startata huomenna. Onko yksi kilpailu sen arvoista, että samalla riskeeraa palan tulevaisuutta... suuremman tai pienemmän. No viivallahan sitä sit kuitenkin oltiin ja maaliin juostiin, mutta missään välissä kilpailua ei juoksu, suunnistus eikä kunto tuntunut hyvältä... ei missään. Karsinnassa ajattelin säästellä enkä nostanut sykkeitä kovinkaan korkealla, osasyynä myös alkupään koukut, joihin uppoutui useampikin minuutti. Säästely tosin ei finaalijuoksua auttanut vaan meno tuntu vielä paljon huonommalta ku karsinnassa.
Seuraavan viikon pyhitän maantiedon kirjotuksiin lukemiseen ja oikeanlaiseen treenaamiseen. Yöhön en lähde sattuneesta syystä. Keskimatka tulee siis olemaan kilpailu, jossa ainakin itseltäni odotan kovia tuloksia. Kunhan flunssan vain saa lopultakin taltutettua. Vaikka viikonlopoun reissu tuntuukin olleen ns. hukkareissu on puolet jostain aina parempi kuin kaikki ei mistään. Tulihan sieltä 15km reeniä maastossa, johon en varmasti vapaaehtoisesti enää eksy. Jotta nämä "tekosyyt" pystyisi jossain mielessä sulattamaan niin loppuun vielä siteeraus eräältä kansallissankariltamme: " Turha on laiskan valittaa palkastaan – kun vastaan tulee jalaton mies matkalla hyppäämään pituutta" - Tony Halme

Jaaniin ja lisäsin tohon sivupalkkiin toiminnon, joka esittää tasaisin väliajoin vaihtuvan kysymyksen. Tänne eksyneet voivat siis "äänestää" omasta mielestään sopivaa vastausta ja katsoa mitä muut ovat vastanneet. Kysymys vaihtunee noin viikon --- kahden välein.

Tack och adjö

2008-08-25T22:44:00.000+03:00

En mää sillä etteikö asiasta olis ollu puhetta, mut sillä mää lähinnä ku ei oo ollu aihetta mihkään...

Tuossa tunturisuunnistuksessa kävin Ylläksellä pyörähtää ja totesin, että eihän kukaan voi tässä vaiheessa kautta olla näin huonossa kunnossa! Ekan päivän jälkeen ku oltiin Tankan kanssa heitetty 16km rata aikaan about 2h 30min ei meitsillä kyllä ollu mitään sanottavaa... lähinnä tummentelin koko loppupäivän ja oottelin josko tää kunto tästä nousis ennen huomista kisaa. H&M merkkiset alushousutkin menetti arvonsa kun maaliviivalla sai kirota jalkoväliin ilmestyneitä hiertymiä! Eihän siitä tullu enää mitään ja loppupäivä meni tummennellessa. Jäätiin kärkeen joku 2min ku Lahtisen veljekset pääs kuittaan lopussa ku meikä ryssi oikeen olan takaa(ei muuten ollu eka kerta) Siinä sit otettiin koukkua siirtyen piikkipaikalta melkeen tasoihin kolmanneksi juosseen parin kanssa. Jolkoteltiin maaliin siinä toivossa, että jäis vielä mahiksia huomiselle. Kämpillä meikä alko VENYTTELEE josko jalat hiukan pehmenis ylläksen kívikkojen raatelun jälkeen. Joku tunti me siinä Tankan kanssa tummenneltiin sellasessa nurkassa ja sit lähettiin baanalle. Käytiin syömässä Saaga ravintolassa. Meikähän etelän vareksena tilasin poron käristystä ja Tanka täytti mahansa täytetyllä lehtipihvillä. Ennen ku lähettiin takas kämpille ni ihailtiin hetki tansseja joiden ikähaarukka oli 50+. Ei siinä aamulla sit mitään ihmeempää muutaku et oli jalkoväli ihan soirossa! Ois pitäny illalla huomata et Ollilla olis ollu sitä vauvanpeppujauhoa, joka estää hiertymästä. No siinähän sit startattiin ja oltiin juostu joku 1km ku tuska alko käymään sietämättömäksi. Olin varustanut ittelleni paperia mukaan juomareppuun niinku Joe Turunen kerran opetti ku SM-kisoissa istuttiin samalla riu ulla. Sieltä oli siis peipperi loppu. Heitin siitä sit muutamat palat paperii pehmentämään kiihkeää yhteyttä sisäreisieni ja housukankaan kanssa. Kyllähän se asiaa helpotti mut arvatkaas oliko sitä paperii siellä enää ku oltiin juostu n. 10km. Ei siinä sit voinu ku sinnitellä loppuun. No me voitettiin se toinen päivä ja samalla kokonaiskisa. Marginaaliksi jäi sellaset 22min. Oikeesti tälläset asetelmat tuli vaan koska ekana päivänä oli niin helkkarin hienot maisemat että oli pakko käyttää aikaa niihinkin. Toisena päivänän paineltiin vähemmän hienoissa maastoissa, joten aikakin oli nopeempi. Ei siihen tarvita sen kummempaa logiikkaa.

Sit mä kävin Varsinais-Suomen am-kisoissa... kyseessä keskimatka. No jalathan siinä oli vielä soirossa ku viikko sitten tuo tunturi oli. Koin valaistumisen ku huomasin, että vauhtini on hieman parantunut kesällä totuttuun. Otin kisassa jonkun verran koukkua, mutta en ollu pettyny. Tuntemus kuitenkin oli vahva, että palaset alkais loksahtaa kohdalleen. Seuraavan päivän viestiässä me otettiin alotuksessa hylsy, eikä mullakaan oikeen juoksuvauhtia löytyny. Tajusin kuitenkin jotenkin mitä tää suunnistus on. Eikä se ookkaan niin skebuli touhuu mitä oon aatellu. Kunha ottaa lunkistisi ja lyö oikeenlaista reenii niin että senkin ottaa lunkisti ni alkaa tulee tulosta.

Tänä viikonloppuna löin kisaa kahtena päivänä. Lauantaina Nuorten Jukolan ankkurointi, joka ei se kuitenkaan ollut täysi hasardi vaikka koukkua otinkin reilu 10min. Ei mua harmittanu pahemmin... olin vaan onnellinen ku jalat toimi. Juoksu tuntu pitkästä aikaa hyvältä. Kahta rastia pummasin perästysten, eikä siellä muuten tullu suurempaa koukkua. Väliajat vaikuttivat suht hyvältä sunnuntain katastuksia varten. Sunnuntaina oli siis e-games ja samalla 18-sarjojen em-katastukset. Mähän lähin jo ihan listan kärkipäässä mettään ja aattelin, että tänään pitäis mennä virheittä mut silti kovaa. Miten sellanen on mahdollista samaan aikaan? Aamulla ku heräsin Bodom-järven rannalla Lake Bodom nimiseen biisiin ni ei kyllä ollu hyvä fiilis. Yöllä oli muutamaan otteseen pohje krampannu ja unet oli huonot, mut hinasin ittenu suihkuun. Siellä oli kivaa ja sain itteni jotenki hereille ku annoin keholleni viilennyshoitoa, joka herättäisi kehoni vireystason huippuunsa. Lähtöön asti sain itteni vireys yllä, mutta sit ku sitä vettä tuli taivaalta ja se oli kylmää ni kyllä se siitä äkkiä muuttu perus angstaamiseksi. Nooh.. suoritus oli vielä alavireinen, mutta taas yhden palan lähempänä sm-kuntoa. 2,5-3min otin koukkua ehkä jopa 3,5. Lähin yhellä välillä juoksee tietä väärään suuntaan... en tiedä miksi. Eihän se tulostaululla miellytä ku sijoitus näyttää lukua 9, mutta päässä soi herätyskellot ja juoksu maittaa.

Nyt mä alan tekee tehoja ja lyön oikeeta reeniä oikeeseen aikaan ennen sm-kisoja. KLL on vielä välietappi, mutta se tulee luultavasti olemaan melkoinen alisuoritus nimettömistä syistä, jotka syitä nekin. Kuulostellaan eihän mitään oo vielä puhtaaksi kirjotettu, eikä toivoo menestyksestä menetetty. Mie osaan suunnistaa... ainakin paperilla. Ehkä joskus käytännössäkin... sitä odotellessa aattelin kuitenkin elää soppamiehenä. Ei se oo niin pirun hektistä, etteikö sitä vois ottaa lunkisti myös kisoissa.